Etsi
  • InsideOut

"Kaikkien aikojen pakohuonepeli päättyi tasatulokseen!"

Koitos päättyi torstaiaamuna Rovaniemelle, jossa kisanneiden joukkueiden pisteet paljastuivat tasapeliksi!


Pisteiden lasku perustui pelinopeuteen ja ratkaistujen tehtävien määrään. Paljon joukkueiden tasaväkisyydestä kertoo se, että molemmat joukkueet onnistuivat ratkaisemaan aamuyöstä vaativan kuuden huoneen pelikokonaisuuden samaan aikaan.

- Molemmilla joukkueilla jäi yksittäisiä pelitehtäviä ratkaisematta, mutta kokonaisuutena katsoen he ratkaisivat koko pelin. Junasta pakeneminen siis onnistui, sanoo Ágnes Kaszás, taiteellinen johtaja ja yksi pelisuunnittelijoista InsideOut Escape Gamesista.



Peli edusti uuden sukupolven pakohuonepelejä, joissa perinteiset pakohuonetehtävät yhdistetään teatteriin. Kokonaisuuden toteuttamiseen osallistuikin yli 15 avustajaa ja näyttelijää, mukaan lukien Jussi-palkittu Santtu Karvonen.

Matkan aikana ihailtiin myös sirkustaiteilijoiden taidonnäytteitä ja kuultiin useampaan otteeseen elävää musiikkia.


Maailman pitkäkestoinen pakohuonepeli herätti ennakolta valtavasti kiinnostusta myös kansainvälisessä mediassa. Kilpailua oli mahdollista seurata suorana lähetyksenä Facebookissa. Nämä livelähetykset keräsivät yli 116 000 katselua.

Livelähetyksen pätkiä voit edelleen katsella VR:n Facebook sivustolla ja VR:n Instagramissa.

5 katselukertaa